Pitkään aikaan ei olla tehty muuta kun lenkkeilty, treenaaminen on jäänyt.
Mutta viime sunnuntaina eli 21.7. käytiin Saijan ja Sarin kanssa treenaamassa.
Ensin tehtiin Saijan kanssa vähän tokoa. Minä otin Cheenan kanssa ruutua, kaukoja ja ohjatun noudon. Ruudun merkki oli vähän turhan epäselvä kun laitoin hiekkakentän laidalla olevan heinätupon sekaan... ei se sieltä meinannut löytyä :) Mutta kun sitten löydettiin se niin ihan jees ruutu.
Kaukoissa Cheena edistää aina maahan-seiso jälkeen istumisessa... tähän kokeilin laittaa riman eteen, ja se toimi ainakin tällä kertaa ja paikka pysyi hyvin.
Ninjan tokoilut ei sitten onnistunut ollenkaan kun vaan tuijotteli parkkikselle Jaksia, joten otettiin vain seuraaminen paikalla ja Saija häiriköi.
Sitten Saija teki noille mm-radasta pätkiä. Olipas vaikeita Jaksille ja Ninjalle... esimerkiksi keppien päähän kun yritti tehdä valssin niin kepit jäi kesken... noita pitää harjotella. Kontaktit meni kuitenkin hyvin. Lähdöt taas vaihtelevasti, välillä ei sitten millään pysynyt takapuoli maassa.... on se vaan vaikeeta istua ja odottaa käskyä.. tytöllä on tuli persuuksien alla :)
Cheenalle tehtiin hyppytekniikkaa ja kun hypyt oli niin lähekkäin että ei tarvinnut tehdä apuaskelia hyppäsi oikein hyvin, mutta kun tuli matkaa niin paljon että apuaskel tuli väliin tapautui siinä jotain erikoista. Saija kuvasi sen ja kun saadaan ne nettiin, täytyy lähettää viisaammalle video katsottavaksi, josko siitä selviäisi mitä tapahtuu ja miten sitä voisi alkaa treenaamaan.
Mutta oli tosi ihana treenata hyvässä seurassa, tätä minä olen niin kaivannut, vaikka olinkin melkein katsomossa vaan.... voi kun voisi itsekin tehdä enemmän... huoh...
Mulla alkoi eilen loma ja tänään käytiin päivällä Saijan kanssa tokoilemassa kentällä.
Ekaksi otin Diten kanssa kaikki liikkeet ja tänään mummo pelitti yllättävän hyvin. Kaikista parasta oli ohjattu, jonka se haki kerrankin oikein... voisikohan olla että se olisi vihdoin alkanut tajuta taaksepäin menon?
Cheenalla otin kaikki paitsi paikallaolot ja nyt sillä oli tosi hyvä draivi tekemisessä, vähän jo alkoi näyttää siltä vanhalta tyyliltä :)
Otin tokohypynkin niin että korkeus oli oikealla kohdalla. Hienosti hyppäsi ja osasi katsoa tullessaan hyppypaikankin tosi läheltä hyppyä.... ennen kun hyppäsi aina sieltä kilometrin päästä niin kuin agilityesteetkin. Jee, se oli se mun iso mörkö jota en olisi yksin uskaltanut kokeilla, tarvitsin siihen Saijan henkisen tuen :)
Ninjakin teki tänään töitä ihan hyvin.... ei ollut ajatukset siellä parkkiksella, vaan meidän kanssa tällä kertaa :)
Seuraamisessa se vaan niiaa sinne hiton alas... en osaa opettaa seukkaamista oikein :(
Luoksetulossa pysähdys ihan järjettömän hidas... sille pitää tehdä jotain...
Mutta liikkeestä pysähdykset oikein hyvin, merkkikin löytyi, ruutu oli aika hieno, kun ei ole sitä tehnyt taas aikoihin, tunnarissa haki oikean, jonka tosin tiputti mun jalkoihin... siinähän ne taisikin olla.
Tämän jälkeen lähdettiin vielä metsään lenkille koko lauman kanssa.
Kiitos Saija supermukavasta iltapäivästä, hyvässä seurassa aika kuluu kuin siivillä :)
Ja on pakko vielä sanoa että Prim on NIIN SULOINEN ja taitava lapsi... se teki elämänsä ekan ruudun ja meni sinne monta kertaa kun olisi aina sitä tehnyt. Muutenkin menee jo paremmin kun Ninja monta asiaa :) .... pitäsköhän mun tarkastaa mun koulutusmenetelmät... hmm... :)
Illalla vielä käytiin pikaseen kentällä kun luin että Anu ja Pauliina on siellä... otettiin koirat myös mukaan ettei pelkästään juttelemaan menty :)
Ninja teki pientä tekniikkaa, Diten kanssa rallattelin muutamia esteitä ja Cheena teki muutaman keinun, pari hyppytekniikkaa ja sn. vauvapuomin, eli puomin alastulo on pöydän päällä ja sitä mentiin muutamat kerrat ( ei putoa korkealta jos jalka pettää).
Ihana koiramainen vapaapäivä ja nyt kaikki makaa tyytyväisenä... minäkin ihan justiinsa :)
Meidän pentutapaaminen lähestyy... aikas mahtavaa nähdä reilun viikon päästä koko lauma koossa :)
Tähän tuo pienen lisäjännityksen se että Cheenalla on juoksu... voi pojat.... saas nähdä meneekö päät ihan sekasin. Onneksi pitäisi olla jo lopussa viikon päästä.... paitsi että cheenan juoksut on kyllä välillä ollut tosi pitkiä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti