torstai 27. lokakuuta 2011

CHEENA ON ULTRATTU JA TIINEENÄ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Tänään käytiin Cheenan kanssa ultrassa. Siellä näkyi toisella puolella neljä alkiota ja toisella puolella kaksi. Tosin lääkäri sanoi että koska cheena on niin laiha, voi olla että ne toisen puolen pennut näkyy siellä toisella puolella. Mutta varmuudella ainakin neljä siellä on ♥ ♥ ♥ ♥.

Hitsi kun mua jännitti koko päivän....
Sitä on yrittänyt jo kolme viikkoa yrittänyt "nähdä" merkkejä mahdollisesta tiineydestä. Enkä ole osannut itse sanoa onko vai ei. Mutta Miia Laamanen on oikea velho :D
Mia sanoi jo viikko sitten treeneissä että on Cheena raskaana kun sen kylkikarvat on noussut pystyyn... kuulosti hauskalta jutulta, MUTTA SE OLI OIKEASTI TOTTA!!
Ja Miia sanoi saman cheenan siskopuolelle Fizille samalla kerralla ja sekin on kantavana. Yksi kerta voi olla vahinko, mutta kaksi on jo taitoa :)

Ai niin, kävin viikonloppuna suorittamassa kasvattajan perustutkinnon hyväksyttävästi ja nyt täytyy miettiä josko anoisi kennelnimen. Mutta kurssi oli todella mielenkiintoinen ja nythän kaikki siellä käsitellyt asiat onkin tosi ajankohtaisia. Ja tämä tieto ei sitten tullut yhtään liian aikaisin :D:D

perjantai 21. lokakuuta 2011

Miian treenit tiistaina

Tämäkin päivitys on hieman myöhässä, mutta kun meillä on ollut näitä ihania treenejä ja kisoja niin ei tätä blogia meinaa muistaa ollenkaan :)

Mutta tämä siis tiistain valmennusryhmän ensimmäsistä treeneistä:

Tosi mahtavat ensimmäiset Miian treenit takana. Käytiin koirakohtaisesti ongelmia ja hyviä juttuja läpi. Katsottiin irtoamista ja kontakteja joihin tulikin sitten "läksyjä"
Miia antoi tosi paljon ohjeita ja ajattelemisen aihetta kaikille.

Meidän aiheet lyhyesti


Treenattavaa kontaktilta:
Koira lähtee kontaktilta liikkeestä ei käskystä ja koska haluaisin että käsky on vahvempi täytyy tätä työstää niin että minulla on selkeä vapautuskäsky, jota koira kuuntelee.

Irtoamiseen:
Tätä tulee vahvistaa, eri esteillä ja pitusilla suorilla!


Kääntyminen:
kun ohjaus on ajoissa niin menee hienosti. Suullinen nimikäskytys toisissa kohdissa auttaa. Kokeiltiin myös niin etten sano mitää ja se toimi tosi hyvin, joten minun täytyy miettiä milloin käytän käskysanoja ja milloin riittää pelkkä vartalo-ohjaus.
Nyt käskyt myöhässä ja hieman epäselviä koiralle.
Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis. Kyllä aksa on vaan niin ihanaa :))

Elinan treenit sunnuntaina

Vitsit kun mä en muista että mulla on tämä blogi mihin voi kirjottaa tapahtumista.... joten täytyy näin jälkikäteen päivitellä tätä :(

Elinan treenit oli viime sunnutaina Lägin hallilla.
Alku oli sitä meidän normirataa, eli mä olin koko ajan myöhässä ja mun ohjaus oli tosi levotonta ja Cheena reppana joutu kysymään joka esteen jälkeen ohjeita kun en niitä ajoissa sille saanut kerrottua :(

Mutta Elinan kannustavan "puhuttelun" jälkeen saatiin pakka pysymään tosi hyvin kasassa ja tosi hyviä onnistumisia pätkissä. Mun suurin ongelma on kuulemma se että mun kädet huitoo miten sattuun radalla.... öhömm... ton mä olen kuullut ennenkin, mutta kun se on vaan niin vaikeeta muistaa ;( . Mutta se on vaan niin totta että kun ohjaus on selkeää ja rauhallista niin suorituskin tuntuu ah niin helpolta ja tuntuu että itselläkin on radalla ihan eri lailla "aikaa" kertoa koiralle mihin mennään.
Ja me saatiin jopa muutama valssikin onnistumaan.... tosin toistoja piti tehdä muutamia mut harjotushan tekee mestarin.... toivottavasti :D

Treeni oli tosi ihana, Elina on vaan niin mahtava kouluttaja :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Eilen mahtavat aksakisat Riihimäellä :)

Ei ole tullut kirjotettua vähään aikaan kun minulla oli koulussa lopputentit ja aika meni siihen. Mutta nyt ne on onnellisesti ohi ja voin keskittyä tärkeämpään :)

Tässä vähän päivityksiä:
Meillä oli viime keskiviikkona Timon aksakoulutus ja se meni tosi hyvin ja siitä jäi tosi hyvä fiilis. Ja eilen Riihimäen kisoissa tuo ihana fiilis jatkui.
Meillä oli kolme todella hyvää rataa. Minä osasin ohjata sähläämättä ja koira meni tietysti mielettömän hyvin.
Ensimmäisellä radalla viimeinen rima tippui. Toisella radalla minä itse jäin pituuden eteen niin että koiran piti väistää ja Cheena ei pystynyt ponnistamaan kunnolla.
Mutta viimeinen rata meni sitten vihdoin täysin putkeen ja tulos oli 3 sija ja H-serti!!!!
Oli taas kiva huomata että koira menee KOVAA kun ohjaaja ei jarruta sitä :) Eli aika oli tosi kohdallaan!!! Mun huipputaitava ihan karvakorva!!!

Ja tänään oli Elinan koulutus. Kun saatiin minut rauhoittumaan ne meni tosi kivasti. Cheena oli tosi ihana ja taitava. Mua piti jonkun verran "kouluttaa", mutta kyllä mäkin taisin sitten vihdoin alkaa toimimaan hieman paremmin. Oikeasti oli tosi ihanat treenit. Aksa vaan on niin vaikeeta mutta ihanaa!!!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Eilen 3.11 käytiin taas vierailemassa Kostin luona

Käytiin eilen illalla vierailemassa Kostin ja Lauran luona. Me kaikki ajateltiin että eihän tässä kauan mene kun kaikki tapahtui lauantainakin niin nopeasti. Mutta tietysti eilen kun satoi vettä karvakorvat "harjoitteli" niin kauan että me jo meinattiin ettei tästä mitään tule ja annetaan olla. Ja kuin yhteisestä sopimuksesta koirat päätti sitten toimia ja toinen onnistunut astutus on nyt takana :D

Nyt sitten aletaan laskemaan päiviä siihen kun voidaan käydä ultassa ja jne.... mutta vielä tässä voi odotellessa treenailla aksaa, ettei se ihan unohdu.

Kosti & Cheena

"C"

lauantai 1. lokakuuta 2011

Cheena ja Kosti saivat tänään toisensa!

Hei
Yritän tässä alkaa tekemään Cheenalle blogia. Tässä ensin neidistä jotain tietoja ja muutama kuva. Tämä on vielä ihan harjottelua, mutta jostainhan tämä on aloitettava :D

Virallinen nimi on Tammikallion Xena ja olen syntynyt 10.6.2007.
lonkat: A/A
kyynärnivelet: 0/0
silmät aikuisena: Ei perinnöllisiä silmäsairauksia
 CEA/CH DNA: Normaali / testattu
 Kuvattu myös: Lanneranka OK, Rintaranka OK, Ranteet OK

Näyttelyissä on käyty kaksi kertaa, molemmista EH.

Harrastukset ovat agility ja TOKO
Agilityssä kisataan 3 luokassa, 2xA-serti ja 1xH-serti.
Tokossa kilpaillaan EVL-luokassa.

Luonteeltaan Cheena on tosi kiltti. Lempipaikka on loikoilla sylissä rapsutettavana. Koskaan ei voi saada tarpeeksi hellyyttä ja osoittaa sitä.
 Agilityssä Cheenan ihana luonne tulee hyvin esille. Koira on todella ohjaajaherkkä ja se lukee tosi tarkkaan ohjausta. Ihana ominaisuus :) Tosin kun ohjaaja sählää lukee koira myös ne ja se on tosi haastavaa.
Cheena rakastaa agilityä eikä sitä voi sen mielestä koskaan tehdä liikaa :)

Tokossa olemme pitäneet vähän taukoa kun ohjaaja innostui agilitystä. Mutta nyt syksyllä on alettu treenaamaan EVLän liikkeitä ja yhdessä kisassa käytiin katsastamassa mitä pitää vielä treenata. Nyt jos jäädään mammalomalle on meillä hyvää aikaa kasata nuo muutama liike kuntoon.

Cheena

Cheena ja kesätukka

Tästä alkaa sitten ne meidän blogipäivitykset :D
Tänään se vihdoin tapahtui. Cheena ja Kosti saivat toisensa. Molemmat olivat ensikertalaisia, mutta astutus onnistui tosi hyvin. Meille ihmisille ei jäänyt muuta tekemistä kuin seurustella kauniissa syyssäässä.

Eli virallisesti Tammikallion Xena ♥ FI AVA Promillen Cruzan.
Kostista voit lukea enemmän täältä: http://www.lauranlauma.com/kosti.html