keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Angelicaa ja Promilleja

Lauantaina oli Angelica Leimannin tokokoulutus, jossa olin Ninjan kanssa.

Meillä oli aiheena häiriö, liikkeiden välit ja nouto. 

Koulutus oli 99 prosenttia keskustelua, joten lähinnä seisoskeltiin ja juteltiin vaan.

Häiriöön saatiin Christan ohje, jota en vaan ole muistanut tehdä...  ;S
Eli koira sivulla perusasennossa ja seuraa käsky... joku häröilee ympärillä ja muistutus jos katsekontakti katoaa ja kehu jos pysyy.. tätä tehtiin pari kertaa. Sitten kun tää onnistuu, aletaan tekemään "käy siinä" käskyllä samaa.. ei paikallaololla, siksi ettei pilata paikallaoloa.

Liikkeiden väliin ohjeeksi tuli että ensin kehu ja heti siitä joku käsky missä ollaan lähellä, muttei tarvii seurata.. esimerkiksi "lähellä" ja sitten siirrytään seuraavaan liikkeeseen.. Joten täytys toi lähellä opettaa Ninjallekin, Cheenalle olenkin sen aikoinaan opettanut.

Nouto pilkottiin osiin, sillä nyt kun kokeiltiin noutoa, haki hyvin, mutta sitten teki kuten kisassa... joten pitoa, sivulletuloa, vauhtinoutoa... olikohan vielä joku muukin palanen... en nyt muista, pitääkin kysyä Sarilta mitä osia siinä noudossa oikein olikaan.

Mutta aika hauskaa kun treeni oli vaan puhetta, Ninja makas maassa ja torkkui, kun kutsuin sivulle oli kun löysä makaroni. Mutta kun otin kapulan käteen niin johan vire nousi kattoon. Samoin kävi kun oltiin taas juteltu pitkään ja mä laitoin sen torkkumasta kiertämään Leimanin takin... Angelica sanoikin että ei sulla ainakaan ole ongelmaa virittää koiraa :D No ei sehän nousee nollasta sataan sekunnissa :D 
Mun viritetty turbomalli <3

Sunnuntaina olikin sitten IHANA päivä. Mentiin Turkuun Promillen klaanin kokoontumisajoihin. 
Jos Cheena olisi ollut treenikunnossa ei päivä olisi voinut olla parempi, se olikin ainoa miinuspuoli koko päivässä, eli mä en päässyt itse treenaamaan :( 

Mutta mulla olikin sitten aikaa seukata ihmisten kanssa. Ja kyllä maailman on pieni, tuli uusia tuttavuuksia joiden kanssa meillä on yhtenen tuttukin Oulusta :)
Kaikki nuoret olivat hurjan taitavia tulevia agilitytähtiä ja ihmiset ihania. Ja koulutus taas mahtavaa. Siis ihan superia koko päivä!

Mä kävin treenaamassa rataantutustumiset, eihän sitä koskaan tiedä koska mulla on taas treenikaveri ja ei saa päästää taitoja ruostumaan :) 

Voi että, mä saatan päästä ensi kerralla jopa itsekin treenaamaan Usvalla... jee, nyt mun "vire" on katossa kun mietin tulevaa kokoontumista :)

Ninja meni aikas hienosti ja ei se Jaksikaan pöllömmin mennyt ;D
Ninja menee kovaa, mutta tulee hyvin ohjaukseen jos se vaan on ajoissa.
Vappu ja Tuulia sanoi että Ninja hyppää tosi hyvin!! 
Ihana kuulla, se kun on aikas tärkeää tässä lajissa.

Tässä on muutama kuva kun treenit on loppu ja ollan lähdössä kotiin päin :)


Laura Toukon ja Kostin kanssa


Jaksi ja Minna ja tytöt

Takana myös iskä Kosti :)

Promillen jengi

Paljon ihania promilleja.

Mä ehdin vielä illalla nippa nappa tokotreeneihin. Hain vain Diten kotoa mukaan. 

Cheena on taas jumissa :(
Se ei mene luoksetulossa maahan eikä ruudussakaan meinannut mennä. Se on selvä merkki että etupää on saanut siipeensä kun Ninja paskiainen on juossut kolme kertaa Cheenan kylkeen täysillä, niin että C on lentänyt maahan... saakelin kakara.... 

Ditten sitten kävikin niin kuumana että vaan tärisi innosta eikä sitten kuunnellut ollenkaan mitään... no arvasihan ton kun on koko päivän ollut yksin kotona.

Ninjan kanssa oli tarkoitus ottaa vaan paikallaolo. Se oli niin väsy ettei jaksanut oikein ajatella mitä tekee. joten nousi ylös aika pian. Palautin maahan ja sitten pysyi hienosti loppuun saakka. 
Sitten Marika ja Tanja teki ton seuraamisen häiriötreenin meille. Kiitos molemmille, se oli tosi ihanaa että jeesasitte ja saatiin oikein hyvä setti aikaseksi.
Siitä sitten tyytyväisenä kotiin. 


perjantai 13. syyskuuta 2013

Black Ninja ja paljon syrämmiä :)





Minulla on ollut Ninjan kanssa ristiriitaisia tunteita. Rakastan tuota kauhukakaraa aivan valtavasti, mutta en ole oikein saanut meille sitä fiilistä tehdä yhdessä. Koska Ninja on Jaksin koira, olen yrittänyt pitää tiettyä etäisyyttä niiden tekemiseen. Aivan kuin minä olen saanut olla ja tehdä Cheenan kanssa asiat niin kuin olen tahtonut, eikä Jaksi ole puuttunut niihin. Ja toukokuuhun saakka minulla olikin Cheena, johon minä keskityin, joten Ninja on jäänyt aika vähälle huomiolle minun taholta aina loppukesään asti.

Toki olen tokoillut vähän Ninjan kanssa, mutta en todellakaan määrätietoisesti ja tavoitehakuisesti, vain enemmänkin fiiliksen mukaan. Ja se on näkynyt meidän tekemisessä tosi vahvasti. Ja kun Ninjalla on kaksi aivan erilaista ohjaajaa, on se ymmärretysti tosi vaikeassa tilanteessa. Nuorella koiraa pitäisi olla aina vain yksi ohjaaja, joka opettaa asiat tietyllä tavalla. Sitten kun osaa, on ihan sama kuka ohjaa ja mitä. 

Mutta kun Jaksi ei tee muuta kun agilitytreeniä kerran viikossa Ninjan kanssa, mikä ei riitä kenellekän koiralle, saati sitten nuorelle, terävälle, vilkkkaalle ja aktiiviselle tättähäärälle, on mun ollut pakko sekoittaa pakkaa, vaikka se tapahtuukin Ninjan kustannuksella :(

Keksin ilmottaa Ninjan meidän omiin tokokisoihin, vaikka meillä oli melkein kaikki liikkeet ihan vaiheessa ja motivaatio puuttui. Joten ilmon jälkeen oli vaan mentävä kentälle ja alettava hommiin, sillä kisoihin oli pari viikkoa aikaa... aluksi tuntui ettei mistään tule mitään, mutta pikkuhiljaa alettiin löytää se meidän juttu ja sitten meillä olikin tosi mahtavaa treenata yhdessä. Voi että Ninja on vaan niin superihana <3 Ja kahdessa viikossa me saatiin se yhteys ja fiilis ja nyt mä olen ihan liekeissä ton lapsosen kanssa... paljon sydämmiä tähän :)

Kisaan saatiin joitain liikkeitä kasaan (siis ne mitä treenattiin), mutta tärkein oli että treeneissä Ninja on toiminut mahtavalla vireellä ja sen minä tahdoin siirtää kisatilanteeseen, liikkeistä niinkään välittämättä. Nyt treenattiin kisakivan tekemistä :)

Tämä oli mun mielestä tosi tärkeää siksi että olin jo onnistunut saamaan Ninjalle huonon fiiliksen kisaamiseen.  Me tehtiin viime keväänä kisanomainen treeni liikkureineen ja silloin Ninja ei pystynyt keskittymään yhtään eikä mikään liike toiminut. Minun olisi pitänyt lopettaa se siihen ja tehdä jotain kivaa, mutta mähän teinkin sitten tokosulkeiset ja siitä jäi Ninjalle tosi paska fiilis. Tämän jälkeen ei sitten kisamaista treeniä olla tehtykään, kun yksin treenatessa sellainen on mahdoton toteuttaa.

Kun käytiin virallisessa kisassa hakemassa se ykkönen, huomasi että heti kun mentliin kehään Ninjan vire laski ja se teki liikkeet innottomasti. Joten mun oli pakko saada tättähäärälle toisenlainen fiilis kisaamiseen.

JA ME TEHTIIN SE!!! Meillä oli tosi kivaa kisata ja Ninja kävi kuumana, välillä vähän ylikuumanakin. Ninja teki liikkeet hienosti ja innostui kehuista niin että hyppi mua vasten (yritti ottaa lelua taskusta, vaikka sitä ei siellä ollut, mutta treeneissä aina on) ja pyöri ympärillä takapuoli pystyssä, onneksi tuomarina oli ihana Riikka Pulliainen joka haluaa että koiraa palkataan paljon, eikä tykännyt yhtään huonoa tosta riekkumisesta. Joten mä pistin vähän överiksikin kun varmistin että vire on korkealla koko kisan ajan ja ajatukset minussa. Ei ehkä ole järkevää mennä treenaamaan viralliseen kisaan, mutta siellä sai sen "kisatreenin" :) Ja nyt tiedän että rähän pienempi kisapalkkaus riittää varmasti pitämään vireen yllä koko kisan ajan .)

Niistä liikkeistä joita treenattiin saatiin tosi hyvät pisteet ja niistä mitä ei sitten olla treenattukaan tuli niitä mogia, joista olisi saatu vielä ihan kelvollisia pisteitäkin, mutta minä nollasin ne itse.... sinänsä vähän harmittaa kun ykköstulos meni ohi kun mä taas ajattelematta nollailin liikkeitä, mutta toi kisa oli niin makee etten voi olla oikeesti harmissani. 

Meillä ei onneksi ole kiire, vaan vielä vuosia aikaa treenata, kisata ja saada ykköstuloksia. Nyt treenaillaan niitä liikkeitä varmaksi ja häiriötä. Ninjalle toi häiriö on se tärkein juttu, minkä kanssa meillä on enempikin työsarkaa. Liikeet Ninja oppii tosi nopeasti kun vain ne osaan oikein kertoa sille :)

Paikkamakuu: 5 pt. Ninja nousi heti kun lähdin liikeelle istumaan ja istui koko 3 minuuttia hienosti paikallan. (Ninjalla on tavoiteet korkealla, joten heitti kehiin heti vaativammin EVL:n istuminen, mun tyttö <3 ) Tätähän ei oll treenattu kun pari kertaa ja olisi pitänyt varmistaa paremmin että tajuaa paikallaolon, nyt taisi sekoitaa luoksetuloon kun pomppas samantien ylös...treeniä peliin.

Seuraaminen: 9 pt. Hienosti seurasi ja paikka pysyi koko ajan. Seurasi jopa niin liki että astuin vahingossa sen tassulle :( 

Liikkeestä seisominen: 9 pt. Muuten ihan on, mutta liikutti etutassua kun olin palaamassa sen luokse (katsoi tuomaria joka oli koiran takana) (häiriötreeniä tarvitaan tähän)

Luoksetulo: 10 pt.Täys kymppi, hieno pysähdys, tullut äitiinsä 

Liikkeestä maahanmeno: 9,5 pt. Hieno, kaikki nappiin.

Kaukot: 10 pt. Katsoi välillä sivulle (katsomoon), mutta teki kaikki liikkeet puhtaasti. (hörötreeniä tähänkin)

Nouto: 0 pt. Lähti hienosti noutamaan, nosti nätisti ja palatessa hidasti vauhtia ja tiputti kapulan. Käskystä nosti ja toi paimenkaarella vierelle (mutta kun käskin nostaa kapulan peruutin samalla ja taputin reiteen.. annoin liikaa apuja vahingossa, ei sais tehdä tämmöstä treenatessa kun tulee vahingossa kisaankin.. joten 0.

Hyppy: 0 pt.Hyppäsi hyvin, mutta sitten jäi niille sijoilleen tuijottamaan katsomoon joka oli hypyn vieressä... annoin kaksi kertaa lisäkertaa istu käskyn ennen kuin istui. Sitten loppu ok. Mutta annoin liikaa käskyjä ja tulos 0. Tuomari sanoi että miksi et jättänyt seisomaan, silloin olisin saanut 7 pistettä... no enpä taas siinä tilanteessa ajellut, vaan mietin että siellä on istuttava kun käsketään... harmi.... (ja häröä paljon ja ehkä muutaman kerran vahvistaisi sitä istumista )

Yhteistyö: 9 pt. Tuomari tykkäsi paljon Ninjasta ja meidän yhteistyöstä. Ainoa mitä sanoi oli: kun sinulla on tietynrotuinen koira, älä pyydä siltä vaan vaadi... eli pyysin sivulle ja pyysin katsekontaktia joka liikkeen alussa, enkä vain käskenyt. 
ohje oli tosi hyvä ja se minun pitää pitää mielessä. Mutta kerroin meidän edellisen kisan vireongelmasta ja mun ajatuksesta että tästä kisasta tehdään hyvä kokemus, oli tuomari samaa mieltä että näin oli hyvä. Mutta tulevissa kisoissa ja treeneissä pidän tuomarin ohjeen mielessä .)









torstai 5. syyskuuta 2013

Vastaus haasteeseen


Haaste

Haastetehtävänä Saijalta oli ladata 7 kesäkuvaa ja kommentoida niitä yhdellä sanalla. Ja haastaa 7 blogiystävää tekemään samoin.

Koska olen nyt töissä ja duunikoneella ei ole kuin vähän kuvia, on kuva-anti aika rajallinen :)
Mutta tässä kaiketi ne kesän tärkeimmät koirajutut on. Omat rakkaat koirat, mun pieni selkäpotilas ottaa rennosti, rakkaita karvalapsia, uintia, vähän kisaamista ja harrastamista, Ja Ditestä tuli vielä täyden kympin tyttö,  siitä tämä kesä on tehty.

Haastan:
Päivi Lindeman
Heli Nikander
Anja Savikko
Marjo Saarinen
Marika Heikkinen
... muut joiden blogeja luen on jo haastettu, joten kiusaan vain teitä :)




Koska ollaan koirablogissa niin pysytään koiramaisissa aiheissa :)




Harrastelua

Lapset <3

Kesäkivaa (parhaassa seurassa)

Potilas :)

Tottelevaiset (ja yksi vähän villi tapaus)

Kymppityttö (10v.)

Tärkeimmät <3