sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Viikkopäivitys

Viime tiistaina treeneissä teemana persjätöt ja viskileikkaukset, yhden valssin sai tehdä ;)
Me ollaan tehty joskus esihistoriassa muutama viskileikkaus Cheenan kanssa. Olin ihan varma että ei päästä rataa ekaa viskiä pidemmälle. Mutta ei se ollutkaan vaikeaa. Kaikki on kiinni rytmityksestä. Mä yritin ensin rynnätä hypylle koiran kanssa yhtä aikaa, mutta kun saatiin ajotus kohdalleen se olikin tosi kiva ohjaus, sitä alan varmasti enemmäkin käyttämään.

Oikeastaa rata meni aikas hyvin, toki muutamia kohtia otettiin pariin kertaan että saatiin niistä siistejä. Pari kertaa Tuulia piteli käsiä silmillä persjätössä...se on itselle niin kiva ohjaus kun ei yhtään tiedä mitä siellä takana tapahtuu... näkee vain toisen ilmeistä että nyt se meinaa tulla jaloille :D
Mutta Cheena on niin kiltti että se jarruttaa vaikka ilmassa jos mä olen tiellä. Mun kiltti rakas mussukkani. Toiseksi viimeinen este oli meidän kohtalo tällä kertaa. Edellinen hyppy oli viski ja siitä piti työntää hypyn taakse ja tehdä siihen persjättö... no se persjättö siinä sitten tökki... ei tullut jaloille, mutta melkein...

Perjantaina treenattiin Pauliinan tuoma hyppyhässäkkä... tosi nopea ja aika haastava oli.
Hyviä kohtia miettiä miten voisi ohjata ja mitä toimisi parhaiten. Ja siellä löytyi kohta missä kannatti käyttää viskiä joka toimi selkeästi parhaiten :)
Ninjakin onnistui jokusen yrityksen jälkeen radan hankalan alun....
Jaksilla tuli haasteeksi saada Ninja käteen.... sitä on nyt pakko treenata ja treenata... neiti kun tykkää työskennellä tosi kaukana Jaksista.
Sitten aloitin A:n treenaamisen juoksuna. Laitettiin A ihan matalaksi että saatiin vähän toitoja.  Reppana yrittää sitkeästi pysähtyä alastulolla.... voi mennä vähän aikaa että tajuaa idean.

Illalla kävin kaikkien kanssa hallilla treenaamassa tokoa. Aika nopeat treenit kun on tunti aikaa ja kolme koiraa treenattavana. Mutta toisaaltaan voi olla koiralle parempi, ei ainakaan väsy :)
Sitten Ninja sai vähän leikkiä "melkein serkun" Ruskan kanssa. Niillä menikin oikein hyvin kunnes Ninja luuli että mulla on jotain ruokaa kädessä ja Ruska tuli katsomaan. Ninja rähähti Ruskalle ja joutui siitä hyvästä mun taakse jäähylle. Siellä hetken mietittyään tuli takasin ja sen jälkeen tytöt touhusikin ihan kavereina. Joten Ninjan kanssa täytyy olla tarkka, ettei ruokaa ole kun ollaan toisten kanssa... ikuisesti nälissään elävä tättähäärä ei kestä että joku saattaa syödä hänen eväät :D

Tänään sunnuntaina meillä alkoi myös ohjatut tokotreenit jotka on ulkona. Oikeastaan oli tosi ihana olla ulkona missä on tilaa ja kouluttaja.
Ninja oli aluksi vähän ihmeissään kun on uusia treenikavereita, outo paikka ja sielläkö pitäisi pystyä keskittymään... höh..
Mutta tosi hyvin neiti keskittyi. Meillä oli aiheena seuraaminen. Ninjalla se on jo parantunut, mutta paljon on tehtävää. Lähdössä se koukkaa päällä ikävästi, joten siinä pidettävä makupalaa ja vahvistettava sitä paljon. Sitten meillä oli häiriöseuraamista, mutta Ninja ei häiriintynyt ollenkaan. Oikein hyvä treeni :)
Cheenan ja Diten aiheena oli luoksetulo. Sitä otettiin Cheenan kanssa niin että oli kaksi koiraa jotka treenasi ristiin, sitten juostiin luokse vierekkäin... tehtiin myös niin että oli kolme koiraa joista yksi ei saanut lähteä kun kaksi vierestä kutsuttiin. Oli tosi hauska treeni ja huomasi että Cheenalla on liian vahva oletus liikkeestä. Se pysähtyi seisomaan ilman käskyä monta kertaa... kun se on aina näin tehty niin tehdään nytkin, oli selvästi Cheenan ajatus. Meni muutama kerta ennen kuin tuon sai rikottua. Mutta oikein ihana treeni jossa koiran piti kuunnella omaa ohjaajaa.
Ditte teki vähä helpompaa versiota, mutta siinäkin oli sille haastetta riittävästi. Sillä otettiin takapalkka käyttöön kun oli liikkeestä pysähtyminen menettänyt merkityksen kun en ole sitä muistanut palkata. Ja siinä olikin sitten omat hauskuutensa. Kaiken kaikkiaan oikein kivat treenit kaikilla karvakorvilla kun muistaa että hauskaahan tämä on, ei saa ottaa liian tosissaan :D



maanantai 18. helmikuuta 2013

Treeniä, treeniä ja paljon ajateltavaa....

Käytiin Kirkkonummella lauantaina 16.2. kisaamassa Cheenan kanssa.
Tuomarina oli Ritva ja radat oli täysin juoksuratoja... ja minähän en osaa juosta, vaan lyllerrän ennemminkin... huh... sai laittaa töppöstä toisen eteen ja sen huomaa ohjauksessa kun kädet lähtee vähän lentoon. Mutta onneksi Cheena lukee "lentävää kättä" ihan hienosti :D

Kisan saldona oli
10 vp / A-n alastulo ja rima
5 vp / A-n alastulo
5 vp / rima

Kisa pisti miettimään tuota A:n alastulo-ongelmaa. Se on tosi paha etutassulle ja Cheenallahan on ollut toi nivelrikko siellä ehkä jo kauankin. Me vain oletetaan että olisi tullut noin vuosi sitten, mutta se on vain olettamus.... kun ei koira osaa kertoa....

Cheena yrittää tehdä An oikein, mutta ei vaan oikeasti pysty siihen. Onko sillä edelleen kipua tassussa vai onko sillä niin vahva kipumuisti tapahtumasta ettei se henkisesti pysty.... kuka tämän osaisi minulle kertoa :(

Mutta joka tapauksessa näin ei voi jatkua. Ja ainoa mitä minä keksin on opettaa A:lle juoksukontakti ja katsoa pystyykö sen paremmin suorittamaan. Mutta nyt pitäisi päästä tässä alkuun...
Ja ettei menisi liian helpoksi on tässä sekin ongelma etten missään tapauksessa voi treenata kuin pari kertaa a:n kerralla ettei tule liikaa rasitusta jalkaan..... siis oppiikohan sitä koskaan noin vähällä toistomäärällä... siinä pohdittavaa.

Tässä meidän radat:

http://www.youtube.com/watch?v=LyIxkjgMgEQ&feature=youtu.be

Ninja oli mukana turistina ja minä otin hallissa vähän seuraamista ja pysähdyksiä... aika kivasti jaksoi keskittyä ihan uudessa paikassa ja kun joku aksasi vieressä :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Priimaa pukkaa!


Jee!!!! Tänään tuli Usvan ja Ninjan viralliset tulokset.

Joten jo kolme virallisesti tervettä Xena-fania :) 

XENIITIN DESIRE / Usva: lonkat A/A, kyynärät 0/0
XENIITIN DAREDEVIL / Ninja: lonkat A/A, kyynärät 0/0
XENIITIN DEMO / Remo: lonkat B/B, kyynärät 0/0

Mahtavaa!!! Kasvattaja on hurjan onnellinen :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Aina jaksaa aksaa...

Hyvä treeni ja tosihyvä mieli <3
Timo oli tehnyt kivan radan ja meillä oli selvästi hyvä päivä eilen kun suurin osa tuntui onnistuvan!
A-n kontakti oli sellainen mihin ei voi olla tyytyväinen, mutta koska sen rasittavuudesta etujalalle juuri keskusteltiin Marin kanssa, annoin sen olla ihan p..stä. Koirien hoidosta on kuitenkin vasta kolme päivää. 
Toinen mikä oli hankalaa oli takaakierto kun hyppy oli lähellä seinää.. kun siinä oletin että totta kai menee takaa.. hyppäsikin edestä. Sekin saatiin sitten toimimaan kun uskoin että minun on pakko viedä asken vielä ennen omaa käännöstä... 
Muuten Cheena hyppäsi hyvin ja oli hienosti kuulolla koko ajan <3

Jaksi olikin ollut omassa treenissä ainoa osallistuja, joten ne olikin sitten Ninjan kanssa saanut hengailla ihan rauhassa kahden tunnin treenivuorolla :D


Joukkue BC :)



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Eilen käytiin koirien kanssa pitkällä metsälenkillä ennen kuin kaikki pääsivät taas Marin käsittelyyn.
Cheena oli ensimmäisenä Marin hoidossa ja neiti nauttikikin koko rahan edestä. Huomasi että nyt ei ollut yhtään samalla lailla kipuja kuin viimeksi. Ainoastaan molemmat etutassut oli yljäältä saakka jumissa. Ja molempien etujalkojen ulommaiset varpaat. Cheenaa ei tarvitse ensi kerralla hoitaa muuten kuin että Mari tarkastaa noi muutamat kohdat.
Ninjakin oli selvästi parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta sillä oli myös jumissa etupää ja ristiselän alue. Syy löytyy siitä vanhasta vammasta jonka takia etupää oli vielä jumissa ja takapään jumit johtuu sitten tosta etupäästä. Ja Ninjallakin etutassujen uloimmat varpaat kireät. Mutta se olikin aika selvää kun aksassa ne uloimmat varpaat on kovimmalla. Joten niitä täytyy alkaa molemmilta hieromaan säännöllisesti :)
Sitten oli Diten vuoro. Se oli arvattavasti sitä mieltä ettei siihen tarvitse koskea, joten Jaksi piteli päästä kiinni. Ihan ensimmäiseksi sen selästä napsahti joku lukko auki ja Mari sai aika hyvin hoidettua takapään... Ditte lähinnä tärisi ja läähätti kun tilanne jännitti niin paljon. Sitten kun Mari meni etupäähän alkoikin tapahtua.... Diten rintakehä ja etutassujen nilkat olivat ihan hirveässä kunnossa... Kun niitä hoidettiin olisi Ditte purrut meidät kaikki jos vain olisi päässyt irti... herranjestas miten huonossa kunnossa sen jalat olivatkin.. Selvästi ihan hirveät kivut niissä. Onneksi olo heti helpotti kun Mari sai ne auki. Uskomatonta, kun näyttää että Mari vaan pitelee tassusta kiinni eikä tee mitään ja koira riehuu ihan raivona hampaat irvessä ja murisee... mutta se oli pakko tehdä Diten parhaaksi. Sillä on ollut niin jumissa nilkat ettei jaloissa enään kiertänyt veri. Olenkin ihmelellyt kun Diten tassut on ollut ihan kylmät ja se on palellut tosi helposti nyt pakkasilla. No syy sitten löytyi.
Ditte oli hoidon jälkeen koko illan ihan onnellinen.. se hengaili huoneissa kepeän näköisesti... olo taisi olla aika hyvä. Mari kuitenkin sanoi että pitää antaa särkylääkettä sillä se oli niin pahassa kunnossa että varmasti on muutaman päivän kipuja.
Dittehän on ollut hierojalla, mutta noita jumeja ei saa hieronnalla hoidettua. Harmittaa ettei ole aikaisemmin tätä tiennyt ja Ditte on päässyt tämän takia noin huonoon kuntoon.
Minä olen tässä vuoden aikana oppinut ihan hirveästi uutta näistä jumeista ja osaan "lukea" koiraa nykyään ihan eri lailla kuin ennen.... täytyy sanoa että olenpa ollut tyhmä ja sokea aikaisemmin....

Tänään käytiin Saijan kanssa lenkillä Nummelassa. Saija näytti miten saan Ninja lopettamaan vetämisen ja rähjäämisen muille... eli Saija otti remmin minulta ja sanoi vaan pari kertaa Ninjalle ettei saa vetää... ja siinä se sitten oli nätisti... Se on helppoa kun sen osaa :)
Mulla ei sitten käyttäydytäkään yhtä nätisti... Kiitos Saija ihanasta seurasta. Nyt koirat nukkuu tyytyväisenä :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tiistain aksa... ihan parasta :)

Eilen oli taas aksaa ja Tuulia oli tehnyt kivan treenin :)
Radassa oli paljon hyvää ja sitten kohtia joita pitää treenata, sopivassa suhteessa :)
Cheena on vähän hassu... toisessa kohdassa irtoaminen oli ongelma ja kohdassa missä luulin että ei mitään hätää, neiti irtoaa iloisesti putkesta putkeen..mun rakas höppänä <3. Sille tulee joskus noita vallattomia hetkiä, mikä on minusta ihanaa, kun se muuten on ihan liian kiltti tyttö.
Minulla oli itsellä pienoinen ongelma takkakierroissa jalkojen kanssa ja yleensä käskytyksessä... hmmm... jos en lopeta "tässä" hokemista tulee mulle puhekielto, joka ei kyllä onnistu kun laittamalla teippi suun eteen :D 
Mahtava hyvänmielen treeni, vieläkin hymyilyttää :)

Ninkallakin oli ollut hyvät treeni, niistä harmi kyllä en voi kirjottaa kun en niitä nähnyt :(



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Käytiin fiilistelemässä....

2.2. Agilitykisat Ojangossa. Alotettiin kahdeksan kuukauden tauon jälkeen vaatimattomasti kisasta missä oli maxeja n. 80. Mutta oli hienoa olla kisassa missä oli kaikki ihanat ihmiset paikalla ja sain henkistä tukea, mitä todella tarvitsin :)
Minulla oli kisassa tavoitteena saada ehjiä ratoja, osata itse suunnitella ohjaukset ajatellen koko rataa, ei vain este kerralla. Ja ennenkaikkea olla koiralle reilu ja huolehtia siitä että pystyy suorittamaan esteet hallitusti. Tämä on nyt niin tärkeää kun Cheenalla on nivelrikko. Ja tähän minä yritän panostaa tosissani.
Ja aikas tyytyväinen saan olla itseeni :) Ensimmäisellä radalla en pystynyt persjättöön vaikka olin sen suunnitellut ja siinä meni jokunen este pelastellessa ja ennen kun sain pakan jotenkin taas kasaan. Mutta hei, se oli meidän ensimmäinen rata ja mua jännitti ihan hirveästi... Siitä kuitenkin 0.
Toinen rata meni muuten tosi hyvin, mutta pujottelussa Cheena aloitti väärästä ja siitä hylly.
Nämä kaksi ensimmäistä rataa oli agilityratoja ja molemmissa mentiin A-kaksi kertaa.
Koska meillä oli ennen A-n alastulo-ongelma otin nyt kaikki neljä kertaa niin että hidastin vauhtini kävelyksi ja pysähdyttiin molemmat alastulolla. JA CHEENA OTTI KAIKKI KERRAT KONTAKTIN!!!!  Harmi tossa toisessa radassa tuo kepit... olin itse sen verran koiran tiellä.
Kolmas rata oli hyppäri ja siinä yksi rima tippui :( Muuten se rata oli ihan paras ja siinä oli jo enemmän ohjattavaa.... hypyllä Cheena lähti tosi kaukaa hyppäämään ajatuksena takana oleva hyppy, mutta kun pitikin kääntyä takasin päin lähti hyppy tähän liian kaukaa.
Tosi kivat kisat ja oli ihanaa nähdä ihmisiä pitkästä aikaa ja paikka oli tosi positiivinen yllätys.
Alusta oli niin hyvä että varmasti ilmoitan sinne toistenkin kisaamaan.

Nyt sitte treenataan ja kuulostellaan miten jalka kestää ja ilmotellaan taas jossain vaiheessa johonkin kisaan testaamaan miten minä olen oppinut :)

Ninja oli muuten viime perjantain treeneissä aika super. Tättähäärä pysyi lähdössä ja monta kertaa vielä, joten sen treenaaminen on tuottanut tulosta. Vautsi, siitähän tulee vielä ihan kelvollinen aksakiitäjä <3

Käytiin lenkillä koirien kanssa metsässä ja otin kameran mukaan... tässä pieni pätkä neitien nänätyöstä.... siellä oli jotain hajuja ja koirat nuuhki koko lenkin pitkin metsää... alkoi jo hirvittämään että mistä se unilta herännyt karhu tulee. Mutta olivat ihanan väsyneitä lenkin jälkeen kun toi nenätyö väsyttää niin mukavasti :)
Lenkin jälkeen otettiin vielä pihassa vähän aksaa ja tokoa. Kuvasin Ninjan kepit ja sekin on tässä lopussa.

https://plus.google.com/photos/114908504074683166586/albums/5840758306795146769?authkey=COmx3PeijtTGrAE