maanantai 26. tammikuuta 2015

Lahjattomat treenaa....

Ja mehän treenataan :D

Ostin lägin halliin vapaakortin, joten nyt päästään Jaksin kanssa käymään usein hallilla ottamassa jotain pientä ja nyt ollaankin otettu muutamalla esteellä aina yhtä asiaa kerralla. On kiva kun esteet on aina kentällä valmiina. Toivottavasti tulostakin tulisi kevään aikana. 

Cheena on yleensä mukana ja sen kanssa otetaan lyhyet tokotreenit. Ninjan kanssa otan silloin kun jaksan muutamia siirtymisiä ja ihan perusjuttuja. 

Cheenan kanssa aloitettiin innoissaan opettelemaan uusia juttuja.
Ollaan harjoteltu esteen kiertämistä niin että matkalla on hypyt ja kapulat, pysäytystä ja siitä kapulalle. Kierron jälkeen seiso ja maahan menee hyvin, mutta istuminen on hankalaa kovasta vauhdista. Tähän selvisikin syy kun käytiin Talviolla...
Pidemmän matkan peruuttaminen on myös tosi hankalaa takajalan vaurion takia. Pari askelta onnistuu vielä, mutta pidempi matka ei, kun Cheena taittaa aina niin vahvasti oikealle.. eli kiertyy mun jalkojen taakse ja sitten mä astun sen varpaille.  
Rallytokon eteen istumista ja oikealla seuraamista ollaan myös vähän treenailtu.

Viime viikolla käytettiin Cheenaa Timo Talviolla. Ja siellä tehtiin täysi läpivalaisu.
Muuten cheenalla on kaikki priimaa, (tuli tarkastettua kaula, lonkat, kyynärät, varpaat ja kaikki niiden välillä.) mutta selvisi että pari vuotta sitten tapahtunut selkäydin-infarkti on vaurioittanut selkää :(

Talvion diagnoosi: “keskiselän selkäydinvaurio, joka liittyy todennäköisesti välilevyvaurioon, nikamavälit T13-L1 & L1-2” 

 Tuo vaurio on selän pahimmassa paikassa, eli siinä kohdassa mistä selkä taipuu :(
Ja koska vamma on tullut pari vuotta sitten, ei sille voi tehdä mitään (leikkaus tuskin enää auttaisi). Nyt katsotaan miten reagoi saatuihin lääkkeisiin ja sitten mietitään jatkosuunnitelmaa.

Cheena jatkaa normaalia elämäänsä, tosin toko jää varmaan pois kisamielessä, mutta vielä ainakin treenataan jollain tavalla, jätetään vaan vauhtiliikkeitä vähemmälle ja katsotaan tilanteen mukaan mitä tehdään. Cheena kun ei osaa tehdä mitään rauhallisesti vaan aina mennään satanen lasissa... kun sen rauhallisuuden voisi opettaa niin siinä tapauksessa voisi varmasti vielä kisatakin...mutta miten.....

Ja Cheenalla ei kuulemma ole mitään kannusvarpaan nivelrikkoa, joten tassujen nuoleminen ja jumit on johtunut selästä.... tuli sitten sekin väärä diagnoosi kumottua samalla :)

Dittekin pyörii hallilla "treenailemassa" vähän mitä milloinkin keksitään mummon iloksi.


Meillä oli 18.1 sunnuntaina promillen ajot Turussa. 
Ja taas päivä ylitti odotukset!!!
Tuulia ja Timo on aina niin ihania ja kannustavia, että itselle tulee tosi hyvä fiilis, eikä edes omat mogat haittaa harrastusta :)
Treenikaverit on ihania ja aidosti kannustavia ja niin taitavia. On hienoa nähdä miten toiset menee huimaa vauhtia eteenpäin.. toisin kun tuntuu ettei meillä kummallakaan tota edistystä mitenkään huomaa... vaikka kaverit kyllä väitti muuta :)
Päivä päättyi Tuulian ihaniin sanoihin, kiitos 💙

Muistettiin tällä kertaa jopa kuvata vähän molempien koirien treeniä... 
Remon kanssa mentiin pieniä pätkiä ja paljon palkkausta. Ninja taas osaa jo niin hyvin että ne menee pidempiä pätkiä. 
Videoilla huomaa siskosten eron hyvin. Ninja ei kysele jos ohjaus on epäselvä, vaan menee, joten se ei anna yhtään armoa Jaksille.
Remo taas tarkastaa multa monta kertaa että oletko nyt ihan varma että tästä mennään. Sitten sillä on kiire kouluttajan luokse, kun se lelu on siellä ja ihan varmasti se lentää just nyt... :D



Tässä Remon pätkistä tehty pieni kooste. 

https://www.youtube.com/watch?v=zan4jOY0Rkk&feature=youtu.be

Ja tässä Ninjan pätkistä tehty pieni kooste. 

https://www.youtube.com/watch?v=We1hkgKBAks&feature=youtu.be

Maanantaina oli omat treenit ja edellisen päivän pitkät treenit näkyi selvästi. meni vähän häröilyksi meiltä molemmilta. 

Keskiviikkona oli Saijan treeni ja mun hyvä fiilis rapisi jonnekin... tuntui että mikään ei onnistunut ja me ei osatakaan mitään. Minä kökin koiran tiellä enkä saa mitään linjoja aikaseksi ja tästä syystä Remo sinkoili vähän minne sattuu ... :( 
Rata oli tosi kiva, mutta aika vaikea meille.
Oikeastihan mä tiedän että noita kohtia pitää vaan treenata, kun ei vielä osata ja mentiinkin heti lauantaina ja sunnuntaina treenaamaan. Ja löytyihän sieltä jo pieni ajatus meille molemmille. Joten nyt taas nokka kohti uusia yrityksiä :)






keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ei kummempaa...

Kennelyskästä selvittiin hyvin. Ninja sai antibiootit ja heti helpotti. Molemmat yski nelisen päivää ja Cheena ja Ditte säästyi koko yskältä.
Mutta treeneihin tulikin sitten joulutauko kun me oltas päästy taas treenaamaan.
Me käytiin välipäivinä Jaksin kanssa tekemässä vaan muutaman kerran jotain pientä.


https://docs.google.com/file/d/0BzUO_9IhnpvIV0tBRkZvaGRmQm8/edit?pli=1


Tässä on joulukuun hyppäristä video. Mulla oli tässä kilpparilääkitys sekasin ja en pystynyt juoksemaan kun sydän hakkas ylimääräsiä niin että meinasin kuukahtaa..mutta oli silti pakko yrittää ja meno on kun keuhkotautisella :-)
 Jaksi fiksuna liikkuu kuvatessa, joten välillä ei saa mitään selvää ja kuvaa loppusuoran vierestä... ja Remohan menee iloisesti vikan hypyn ohi katsomaan saisiko sen palkan sieltä Jaksilta, kuten niin usein treeneissä... ois sitten voinut kuvata hypyn takaa, niin olisi tullut viimeisenkin riman :D
Tästä näkee hyvin miten "kiinni" jätkä on minussa. Tiesin jo rataan tutustumisessa että tuossa putkella minä en vaan ehdi muurille ohjaamaan ja Remo taittaa ohjaajaa kohti putkelta.
Ja kun lähdetään muurille ilman vauhtia niin taittaa taas mua kohti ja meinaa mennä putkeen... nää on näitä meidän treenattavia asioita, joihin nyt paneudutaan oikein huolella.
Minä olen joutunut pitämään Remon aika tiukassa kurissa, joten on aika ymmärrettävää että hakee agilityssäkin koko ajan mun lähelle.. nyt me ollaan sitten juteltu Remon kanssa että se SAA olla vähän villi ja vapaa ja ei haittaa vaikka lähteekin välillä lapasesta :D
Eilen sitten käytiin kokeilemassa miltä tuntuu irrotella ja hienosti tuo tuulispää viilettikin... kyllä se vaan on ihana, aina iloinen, aivan mahtava pieni mies  <3
Me käytiin viiden viikon tauon jälkeen kylmiltään kisaamassa kun meidän hallilla oli sunnuntaina kisat.
Radat oli todella vaikeita, joten treenaamiseksi meni molemmilla.
Jaksilla ja Ninjalla oli haastavia vauhtiratoja ja kun Jaksi pääsi vedättämään niin rimat alko tippumaan kun Ninjalle tuli kiire ja turbo meni päälle. Remon kanssa tehtiin myös kaksi hyllyä, joissa oli jo paljon hyvääkin.
Tyhmäähän se oli lähteä kisaamaan kun ei oltu kertaakaan päästy treenaamaan edellisessä kisassa hankittua treenilistaa, mutta toisaaltaan kisaamistakin on hyvä harjoitella kun treeneissä ei koskaan ole isoa kenttää, joten kisa / treeni on ihan eri asia.
Jaksilla alkoi Ninjan kanssa Lägin valmennusryhmän treenit eilen. Joten nyt me edustetaan eri seuroja ainakin vähän aikaa.
Tokossa tulee uudet liikkeet elokuussa ja me käytiin Cheenan kanssa jo kokeilemassa hallilla miten EVL-än ohjattua alettas treenaamaan... no voihan vanha agikoira sentään... ensin mentiin sitkeästi hypyille jo mennessä ja sitten piti hakea se kapula..... eli jäi siihen kapuloihin kiinni eikä voinut ymmärtää että pitäisi kiertää se siiveke ensin..
Onneksi en ole Ninjalle opettanut vielä ohjattua, tosin se tekee sen opettamatta jo, muttei sillä ole kun muutama toista takana... voi olla helpompi opettaa uusi liike... tai mä luulen niin :)
Mutta ihanaa kun on jotain ihan uutta treenattavaa tokossakin, se on vähän alkanut tympiinnyttää ja me ollaankin otettu Cheenan kanssa vaihtelun vuoksi jotain rallytokon liikkeitä treeniin.


Kaikki laittaa uuden vuoden tavoitteita, mutta minä olen tyytyväinen jos kaikki pysyy tänäkin vuonna terveenä ja saadaan treenata ja käydä välillä kisoissa.
Muita tavoitteita en aseta, vaan nautitaan tekemisestä ja harrastamisesta juuri niin kun kulloinkin tuntuu hyvältä :D
Muut voivat sitten stressata meidänkin puolesta.


Ihanaa alkanutta vuotta kaikille :)
Koirat ja harrastaminen on ihan parhautta, joten nauttikaan siitä.


PS. kohta lähdetään Saijan agilitytreeneihin... jee :D