keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ninja korkkasi tokouran hienosti 1 tuloksella

Sunnuntaina 9.6. Ninja korkkasi tokouran Oulunkylässä.

Paikalla oli peräti 16 ALO-koiraa. Tuomarina oli Harri Laisi, joka oli yllättävän tiukka arvostelussaan, mikä oli kyllä hienoa. Kisa meni hyvin, vaikka mä jännitin ihan hirveästi, ihan kun olisin ekan koiran kanssa ollut kisaamassa :)
Mutta mä sainkin lisäjännitettävää kun näin viikko ennen kisaa youtubesta kauhean paikallaolovideon (video on laitettu nyt yksityiseksi). Siinä berni lähti toisen koiran kimppuun ja loppupeleissä omistaja sai hampaat käteensä ja toinen koira korvan auki... mutta tästä kun mietin että Ninja on niin herkkä sanomaan toiselle.. riittää joku tietty katse niin neiti on jo karvat pystyssä rähjäämässä joten jos joku olisi antanut sille pienenkin aiheen niin sehän olisi sitten siinä.... tai näin mä luulen, vaikka voi olla että mun käsky olisi kuitenkin vahvempi. Joka tapauksessa pelkäsin että joudun testaamaan käskyni voimaa ja siksikin toi paikallaolon sähläys....

Sijoitus oli 3/16 ja yhteispisteitä 177,5.
Kisa oli tiukka. Toiseksi tulleet sai 178,5 pistettä ja voittaja 179.5 pistettä... joten jos en olisi turhaan antanut paikallaolosta toista käskyä... :)

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 8
(Tuplakäsky oli mun moga. Olen tottunut että Cheena heittäytyy maahan. Ja katsoin silmäkulmasta käskyn jälkeen että Ninja istuu vielä, käänsin katseen alas ja samalla annoin tuplakäskyn... ja huomasin että sehän on maassa... siis ihan turhaakin turhempi kahden pisteen menetys kun piti aukasta suu liian aikasin :(  Muuten oli tosi hienosti paikalla, vaikka takaa kuuluikin ääniä kun sihteerit istui siellä.
Seuraaminen kytkettynä: 9
Seuraaminen taluttimetta: 8,5
(Nyt ei edistänyt yhtään, mutta otti sivuetäisyyttä muutamassa kohdassa. Syy että mä tuijotin koko ajan koiraa ja ajoin sillä Ninjan ottamaan etäisyyttä. Tiedän ettei niin voi tehdä, mutta jotenkin en luottanut yhtään että pitää paikan)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7,5
(Ninja oli unohtanut ihan täysin  mitä tarkotti maahanmeno kun otin sen ennen kehään menoa ja sitten paniikissa ajattelin että mun on pakko varmistaa että menee vaikka tuplalla, ettei tule nollaa... no annoin joo tuplakäskyn ja myös kädellä vartalo-ohjauksen vahingossa.... joten tässäkin ohjaaja voisi vähän miettiä mitä siellä kehässä touhuaa ja antaa koiran tehdä työt rauhassa)
Luoksetulo: 9,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9,5
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 9



Tättähäärä

tytöt

Alokas itse :)
 

Cheena sivulla

Cheena merkillä
 


Cheenan kanssa ollaan päästy jo vähän treenaamaan tokoakin. Merkkiä läheltä, ohjattua läheltä ja tunnaria. Ollaan myös yritetty treenata kaukoja, mutta tuo oikean jalan heikkous tulee siinä niin pahasti näkyviin, ettei paljon kannata vielä tehdä.

Jalka väsyy selvästi kun enemmän tekee, mutta se kaiketi kuuluu tässä vaiheessa asiaan kun tapaturmasta on vasta reilu kolme viikkoa aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti