sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kesäloma

Mulla on ollut kesäloma ja kaikkea kivaa on tullut tehtyä, kaikesta ei jaksa edes kirjottaa.




Cheenan kanssa ollaan Vepeilty ja se on vaan niin ihanaa!!!!
Ollaan harjoiteltu veneestä hyppäämistä, veneen hakua, hukkuvan hakua, vientiä veneelle...
Vienti on selkeästi vaikein ja sitä ollaan alettu työstämään ihan vaan veneelle menolla ja sieltä palkkauksella ja viimeksi Cheena vei patukan veneeseen parikin kertaa!!!
Paljon meillä on vielä treenattavaa ja se onkin ihan parasta. Toivotaan että on pitkä lämmin syksy että pystytään treenaamaan vielä pitkään.


Käytiin Salossa epiksissä kun mun oli ihan pakko päästä kokeilemaan kisaamista Remon kanssa ennen agirotua.
Me tehtiin kaksi ihan hyvää hyllyrataa. Ekalla Remolla meni kolme ekaa estettä ihmetellessä ihmisiä ja koiria ympärillä, mutta sen jälkeen ei ottanut yhtään häiriötä muista.




Sunnuntaina oltiin Agirodussa ja alla meidän superjoukkueiden kokoonpanot:
Masterit 1 (Jaksi, Elina, Anu ja Raisa)
Masterit 2 (Iris, Pasi, Sari ja Saija)
ALO Jangsterit 1 (Sari T., Raisa, Elina, Minna)
Jangsterit 2 (Tanja, Kati, Laura ja Saija)


Ninja oli kilpailevien joukkueessa ja Remo oli ALO-joukkueessa.
Meillä oli ihan mielettömän mukava päivä, vaikka mitään mainittavaa menestystä ei tullutkaan kenellekään meidän neljästä joukkueesta. Mutta hauskaa oli ja se oli pääasia.
Tässä on linkki Remon rataan.
https://www.youtube.com/watch?v=SLMCcA53Ado&feature=youtu.be
Alussa tuli ekan riman ali ja mä jäin sitten miettimään pitäisikö mun nyt palata alkuun ja siksi olin alussa väärällä puolella putken jälkeen... joten ohjaus ei mennyt sitten yhtään miten suunnittelin ja sen näköistä menokin on. Mutta tärkein oli että Remo teki töitä mun kanssa, vaikka ympärillä oli ihmisiä ja koiria :D
Ninjan rata meni myös aika sähellykseksi ja siitä ei ole videota :)




Käytiin Varkaudessa mun äidin luona lomailemassa ja siellä oli mukana vain BCt. Ditte jäi kotiin Janican kanssa. Äidillä on iso piha ja koirat sai juosta siellä vapaana ja voi herran jestas ne riehui ja juoksi koko ajan vaikka lämpöä oli joka päivä 30 astetta tai vähän yli..
Me käytiin tietysti joka päivä uimassakin.
Koirat oli kyllä niin lomalla.
Me ihmiset tehtiin joka päivä puuhommiakin. Oli aika mielenkiintoista olla tossa helteessä metsässä täysvarustus päällä karsimassa tuulenkaatamia puita ja kaverina oli miljoona paarmaa ym. kivaa kaveria.... tehokas nesteenpoisto :D
Lauantaina käytiin Varkaudessa agikisoissa ja se oli mun ja Remon virallinen agilitykisojen korkkaus.
Ninjalla oli kaksi niin hyvää rataa, harmi molemmilla ohjausvirhe ja siitä hylly.
Mutta yllättävän hienoja ratoja kun noi ei ole treenannut pitkään aikaan. Tauko teki selvästi hyvää :)
Remolla kaksi hyllyä. Eka rata oli yllättävän hyvä... harmi yksi kielto hypyltä ja pari kepeiltä... mut muuten se oli ihan agilityä. Toisella radalla Remo ohitti tosi monta hyppyä... toinen oli ihan puhki eikä vaan jaksanut hyppiä siinä järkyssä helteessä. Ja kun noi oli monta päivää juossut, riehunut ja uinut, niin taisi Remo olla vähän poikki. Kisan jälkeen käytiin vielä äidillä ja uimassa ja sitten nokka kohti kotia.


Sunnuntaina olikin aamusta toiset agikisat. Kisat oli tossa meidän Lägin hallissa ja siitä alla molempien radoista video. Tsori, tuli ihan kamala rimputus taustalle, mutten jaksa tehdä uudestaan ja kuvan laatukin on ihan kamala :(
NINJA VOITTI HYPPÄRIN JA SIIRTYI KAKKOSLUOKKAAN!!!! JEE, hyvä Jaksi ja Ninja!!
Tossa agiradassa molemmat koirat hyllytti kun hyppäsivät muurin ennen keppejä :D
Olin just sanonut Jaksille että miksi peruutit ja sitten tein sen itse..
taisi Ninja sanoa Remolle että muista sitten mennä se muurikin :D
Mut hei... Remo haki esteen... tuleekohan siitä kohta estehakuinen?? :D
Jaksilla molemmat radat oli tosi hienoja.... meillä vielä pyöritään esteillä, mutta mun poika on silti aika ihana.


https://www.youtube.com/watch?v=OSuj_quvHno&feature=youtu.be
Vielä viikko lomaa ja meillä on  nyt Remon kanssa otettava verkot esille ja tehotreeniä kepeille... kun voi olla etten malta kauaa olla ilmoittamatta kisaan ja olisi kiva että meillä olisi edes teoriassa mahdollisuus saada nolla :)
Cheena taas tehotreenaa pitoa ja vientiä.
Ninja treenaa mun kanssa tokoa... Jaksin kanssa sitten agia.
Ja Ditte tokoilee että päästään vielä loppukesästä senkin kanssa kisaamaan.
Mä en saa jostain syystä linkitettyä tähän kuvia, joten laitoin linkin taakse jokusen kuvan reissusta.
https://www.dropbox.com/sh/3fx26eign4tjb2t/AADxJOwLi_hSPgCGKAPOaacQa









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti