sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Saaks Usva tulla meille leikkimään :)


Nnja pyysi siskoa yökylään leikkimään sen kanssa :)
Usva tuli perjantaina mun duuniin. Usva on kerran käynyt mun töissä aikaisemmin. Menin parkkipaikalle hakemaan Usvan, ensin tyllerö pussasi mut märäksi ja sitten se lähti kävelemään määrätietoisesti mun töihin katsomatta kertaakaan taakseen :)
Joten sinne mentiin töihin kun vanha tekijä ja tehtiinkin mun työt loppuun ja lähdettiin sitten kävelemään Purinalle josta Jaksi tuli meidät hakemaan.

Käytiin hakemassa kotoa koirat ja lähdettiin lentokentälle lenkille.
Alla linkki missä on muutamia kuvia lenkiltä. Kyllä tytöt nauttivat kun sai juosta ja vaania toisia ja Cheenakin innostui riekkumaan tyttöjen kanssa :D
Cheena ei ole selkäjutun jälkeen riehunut noin, joten oli ihanaa nähdä kun sekin innostui tyttöjen leikeistä.

https://www.dropbox.com/sh/tcatdn56floniwz/RQwR3wkXZm


https://www.dropbox.com/sh/dj35ulgtmib8dgl/pvwT4gZ4E0

Yllä on videopätkä tyttöjen leikkihetkestä. Ne on vaan niin suloisia.
Videon lopussa on pätkä Cheenan ja Usvan omasta jutusta. Mä en ole päässyt selvyyteen mikä juttu noilla kahdella on, mutta tota samaa ne on tehnyt aina kun nähdään.
Eli Usva nuolee Cheenan huulia ja C murisee ja irvistelee ja aivan kuin näykkisi, tai kirputtaisi.. ja nuolee Usvan naamaa samalla ja sitten sen häntä heiluu... ja välillä Cheena oikein tunkee kuononsa Usvan luo ja Usva tunkee Cheenan luo. Noilla on joku ihan oma äiti/tytär juttu. Ei Cheena ja Ninja ole koskaan tommosta tehnyt :)
Mut kumpikin tuntuu tosta vaan tykkäävän.

Meillä oli lauantaina promillen ajot osa 2. Me lähdettiin tietysti Cheenan ja Usvan kanssa mukaan. Mä otin siinä kentän pihalla tokoa tyttöjen kanssa. Vähän oli Usvan vaikea keskittyä mihinkään kun se oli niin menossa halliin... kuka sitä nyt tahtoo tokoilla agilityhallin vieressä.. no ei kukaan aksakoira. Mutta kyllä me jotain saatiin aikaiseksi.
Cheena nyt teki tokoakin kunhan sai vaan jotain tehdä :)

Ekalla radalla oli sylkkäreitä ja ne oli aika vaikeita Jaksille... muuten meni ihan kivasti.
Toinen rata oli Timon ja Nnja meni omasta vuorostaan vaan puolet ja mä sain sitten mennä Usvan kanssa sen toisen puolikkaan. Ninjalla oli tosi vaikea kääntyä pituuden jälkeen takasinpäin.. yritti vaan kävellä ja tulla välistä pois. Piti laittaa hetkeksi verkko ja sitten sekin alkoi toimimaan.

Vähän mua jännitti kun ei  olla menty Usvan kanssa koskaan ja muutenkin mä en ole aksannut puoleen vuoteen kun jotain pientä muutaman kerran Ninjan kanssa.
No mähän heti yliohjasin ja varmistin käännöksiä liikaa...
Timppa ihmetteli miksi mä kauheasti varmistan kun mulla on koira joka osaa tosi hyvin kääntyä ja on muutenkin taitava... niinpä mä sitten puhuttelun jälkeen lopetin sen ja vaan nautin treenistä. Oli aivan mahtavaa, kiitos Minnalle että sain mennä Usvan kanssa.

Usva sulautuu niin hyvin meidän laumaan, kun se olisi aina meillä ollut ja se on niin ihana muutenkin että mä kyllä ottaisin sen heti takasin, jos Minna vaan suostuisi antamaan :D
Vielä ei ainakaan suostunut, vaan haki Usvan kotiin :)

Käytiin tänään tekemässä eilinen Tuulian rata omalle kentälle ja menin sen Diten ja Cheenan kanssa. Muuten meni ihan suhteellisen hyvin, mutta Cheena hyppää tosi huonosti. Mä tiedän että molemmat koirat on ihan jumissa ja pitää ottaa Mariin yhteyttä ja toivonkin että toi Cheenan hyppääminen johtuisi jumeista. Tosin sillä on tehty töitä syvien lihasten kanssa, mutta isot lihakset takaa puuttuu kokonaan... on hävinnyt puolessa vuodessa kuten arvata saattoi. Nyt pitäisi alkaa tekemään lihaksia millä hypätä, jos se ja Marin hoito auttaisi. Jos ei niin ei sen kanssa koskaan voi täysiä korkeuksia hypätä :(

Illalla käytiin vielä tokotreeneissä. Cheenalla oli aiheena kaukot ja Hanna teki taas tosi kivat erilaiset treenit. Meillä oli mm. paikallaoloissa istumisen ja makaamisen lisäksi seisominen... vähän oli koirat ihmeissään kun jätettiinkin seisomaan ja mentiin piiloon :)
Kaukoissa treenattiin pitkää käskyjen väliä ja Cheenalla häviää siinä keskittyminen ja seuraava liike tehdään puolihuolimattomasti.. tätä pitää harjotella enemmän.
Eli rikottiin liikkeitä ja saatiin koirat ajattelemaan, tosi kiva treeni.

Ninjan kanssa oli häiriö aiheena. Paikallaolo meni Ninjalla kerrankin hyvin. Saija koulutti ja häiriköi hillitysti ja Ninjan pää vaan pyöri.
Sitte otettiin seuraamisessa häiriötä. Ninja yllätti positiivisesti meidän vaikeassa inhokkiliikkeessä. Muuten kesti saijan häiriöt, mutta kun Saija käskytti maahan niin pitihän tättiksen uskoa Saijaa :) Mutta kun toistettiin uudestaan Ninja kesti se hienosti... huomasi että pieni pää kävi kierroksilla kun tekis niin mieli totella saijaa ja muakin pitäisi uskoa. Ihanaa huomata että ollaan me menty vihdoinkin eteenpäin meidän kuplan rakentamisessa. Vielä on pitkä matka että se on rakennettu, mutta alotettu on.
Sitten tehtiin luoksetuloja niin että kaksi tekee vierekkäin ja kutsutaan eri aikaan.
Ninja nousi Helin käskytyksestä, mutta kun tehtii uudestaan niin sitten pysyi hienosti.
Seuraavaksi otettiin kaukoja niin että kaikki käskyttää vierekkäin koiria ja siinä Ninja ei välittänyt yhtään toisista vaan kuunteli vaan mua. Samaa tehtii niin että kolme koiraa oli takapuolet vastakkain ja siitä käskytettiin ja hyvin meni sekin.
VIelä lopuksi Saija häiriköi kaukoja ja yhden kerran meni maihin Saijan käskystä, muuten kuunteli mua. Ihana treeni ja tuli tosi hyvä mieli :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti