Tiistaina minä olin iltavuorossa ja Jaksi oli treenaamassa minun paikalla. Se ei ottanutkaan Ninjaa treeniin vaan halusi mennä Cheenalla. Sai pitkästä aikaa treenata koiralla joka jo osaa ;) Minä ehdin töistä juuri katsomaan heidän suorituksen ja kuvasinkin sen, mutta se on vielä Jaksin kännykässä. Minä yritän saada sen tänne jossain vaiheessa.
Niillä meni ihan hyvin ottaen huomioon että ovat menneet yli vuosi sitten yhdessä muutaman radan ja Jaksi on vain touhunnut Ninjan kanssa perusjuttuja.
Tänään perjantaina meillä oli agilityn aluevalmennus. Olin odottanut tätä jo kovasti sillä Mia osaa opettaa juoksukontaktit ja me päästiinkin tosi hyvin tänään alkuun siinä. Ja saatiin hyvät ohjeet jatkoon. Kiitos Mialle taas huippukoulutuksesta ja mukavasta päivästä :)
Treeni meni aika hyvin. Ekaksi laskettiin A-este matalaksi ja haettiin siihen kunnon draivi, mikä olikin helppoa kun kaveri on lelun kanssa toisella puolella... sitten lähdettiin katsomaan askellusta. Ja tästä sitten me jatketaan itsenäisesti treenaamista, tai Pauliina saa olla mun tuki ja turva :)
kahdella seuraavalla kierroksella otettiin rataa. Siellä kiinnitettiin huomiota ohjauksen suuntaan ja siihen mitä pystyn tekemään ja sanomaan että Cheena kulkee ohjauksessa... esimerkiksi jos pysäytin vauhtini ja suhahdin kääntyikin neiti niiltä jalansijoiltaan hyppyjen välistä minun luokse... joten ohjausta piti vähän vähentää... suhahdus pois ja liikettä vähän pidemmälle.. se on niin pienestä kii, niin pirun pieneistä kii :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti